sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kirjoittelu jäänyt vähän turhan vähälle!







Syksy on saapunut ja musta tuntuu ettei ole aikaa yhtään pysähtymiseen??

Kesä on ollut todella hektinen.

 Paljon töitä(, mistä olen edelleen super kiitollinen!)
Itsensä haastamista lähes joka päivä ja se tuntuu mahtavalta!
Ihanat, kasvavat lapset, jotka tuntuvat joka päivä kehittyvän isommaksi ja isommaksi. Miten aika meneekään näin nopeasti?

Prinsessa, joka teki minusta äidin, on jo 4-vuotias?!
Merkkipäivänään hänelle luvattiin korvan rei’itykset, joita hän on kaipaillut tasaisin väliajoin viimeisen vuoden ajan. Kun se hänelle luvattiin, pieni temperamenttinen tyttöni päätti ottaa reiät, vaikka kerroin että se sattuu. Edellä oleva isompi tyttö itki kuuluvasti kipuaan, mutta minun pieni sisupussini otti molemmat korut. Toisessa pinkki kivellinen ja toisessa ’purple’ kivellinen korvis.
Näinä hetkinä on ihana huomata, että hän on ainakin perinyt meiltä päättäväisyytensä.
Ainakin niihin asioihin, mitä _oikeasti_ haluaa saavuttaa. 

Töiden saralla on isoja ja pieniä juttuja, jotka täyttää päivät niin, että lasten tullessa tarhasta melkein meinaa tunnit loppua vuorokaudessa kesken. 
Olenkin liian monena iltana mennyt nukuttamaan lapsia ja onnistunut nukuttamaan itseni ensin. Aivan liian monena iltana...

Mistähän sitä aikaa löytyisi myös parisuhteelle?
Jotenkin olettaa, niin minä kuin ehkä muutkin, että kun töitä tehdään yhdessä niin se riittää. 
Voin kertoa ettei se todellakaan riitä.

Työt on töitä, vaikka niitä tekisi presidentin kanssa. 
Jotkut voisi kutsua myös hulluiksi ihmisiä, jotka tekee töitä yhdessä kodin lisäksi. 
Noh, varaan juuri reissun kahdestaan Habitare-messuille. 
Ehkäpä siellä messujen lomassa voi käydä vaikka syömässä kahdestaan :)

Tärkeintä on myös muistaa itsensä. 
Oma hyvinvointi kantaa pitkälle arjessa.
Olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt, että nyt voisi olla se hetki elämässä, kun hankin itselleni säännöllisen harrastuksen. Se pitää suoda myös lapsille, mutta myös itselle.
Vielä laji on hakusessa, kun niin moni asia kiinnostaisi ettei tiedä mistä alottaa?




Tästä se lähtee. 
Aamulla taas uusi viikko selätettäväksi!

Nyt Nukkumatin kanssa pähkäilemään yön työvuoroja :)

Paljon aurinkoa viimeisiin kesältä tuntuviin päiviisi! <3

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Maalari maalasi portaitaan, yöllä! Tietysti..




Joo, kello on 23.03 ja maalailen meidän sisärappuja.
Alotin siis jo jokin aika sitten maalaamaan, ja totesin että vaikka muuten hyvä maali onkin, niin kerralla ei peitä entistä harmaata. Eli puoli portaikkoa, jotta voi kulkea kuitenkin ylös ja alas. Tietysti nimittäin sillä hetkellä kun maali on saatu portaisiin, niin jollain tulee tarve mennä ylös.



Tänään ostin siis toisen purkin valkoista maalia ja aloitin näin iltasella urakkaa.
Älkää puuttuko siihen miltä maali näyttää, sillä tarvii useamman käsittelyn että peittää vanhat...

Rappusten päälle tulee sitten vielä kynnysmatosta sellaiset puoliympyrät askeleet jokaisen rapun kohdalle. Auttaa vähän hahmottamaan hämärässä ja lisäksi jalalle hiukan lämpimämpi, ainakin talvella.

***

Yrittäjän ahkeruus on todella koetuksella, sillä meillä tehdään ihan töitä!
















On vaikka minkälaista keittiön asennusta, maalausta ja tapetointia. Ihanaa, kun saa toteuttaa itseään! 
Harmi vaan, että se tarkoittaa ettei kotona ole aikaa edistää mitään... ainakaan ihmisten aikoihin :)
Mutta nautin, toivottavasti töitä riittää!
<3

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Puutarhatonttu vauhdissa




Pihan mylläys on tehty nyt tänä kesänä ja tarkoitus on tosissaan kasvattaa nurmikko takaisin. 

Pihaan haluttiin myös marjoja, mutta ensimmäinen kesä on kokeilu kaiken suhteen. 




Löytyy omenapuuta....





....karviaisia....







.... ja eri värisiä herukoita :)

Seuraavaksi tarkoitus on pitää hengissä vadelmaa ja mansikkaa. Katsotaan mitä tulee :)





Tämä on myös minun aarre, ihana pioni! 

Sen ympärillä, jos tarkasti katsoo, näkee kuinka ruohoa alkaa pikkuhiljaa tulla! Toivottavasti.....